torstai 27. marraskuuta 2014

How do I look?


Päivät juoksee vaan ohitse ja huomenna on taas perjantai. Elämä on normaalia ja rullaa vaan eteenpäin niin ei sen kummempia juttuja oo tänne kirjoteltavissakaan, kun ei mitään hurjan erikoisia juttuja tapahdu. Ei sellasta jaksa aina kirjotella, että kävinpä tässä koulussa ja nukuin liian vähän ja menin shoppailemaan. Ja kuten ehkä huomasitte, muuttelin viimein vähän tätä blogin layouttia. Se oli niin kesänen, että oli pakko tehä sille jotain. Tykkään tosta headeristä, mutta tausta on viä vähän sellanen, että sille teen todennäkösesti tässä illan aikana jotain. Haluisin tummemman layoutin nyt, mut edelleenkin aika vaalee tää on... josko löytäis jonkun kivan taustan. Miltä näyttää teijän mielestä?

Nooo, kerrataan nyt silti vähän mitäs tässä on käynyt haha.
Sunnuntai päivä meni siinä, että nukuin aika pitkään ja kirjottelin japanin tunnin esseetä. K:llä oli ilta vapaana niin mentiin yhessä käymään Hakatassa kattomassa sinne laitettuja jouluvaloja ja joulutoria.




Katteltiin siinä hetken aikaa ja K kävi shoppaileen ittellensä vähän vaatteita ja istuskeltiin yhessä kahvilassa hetken aikaan. Ennen lähtöö jumituttiin yhteen puistoon myös haha. Maanantaina oli koulua taas aamu yheksästä ja oli niin väsyny meininki. Oli niin epäreilua, että vaan meillä vaihtareilla oli koulua. Maanantai oli siis national holiday ja kaikilla muilla oli vapaata koulusta. Mulla oli muutama hyppytunti siinä niin kävin sit K:n kanssa lounaalla ja iltapäivällä sit parille viimiselle tunnille. Mun laukku päätti sit kanssa hajota siinä iltapäivällä ja olin et voi helkutti, mitä mää nyt teen.. kävin sit koulun jälkeen vähän Nishijiniä kiertää, josko oisin löytäny sieltä laukun, mut ei. Ostin sit Daisosta liimaa ja ruuvimeisselisetin ja yritin sitä korjailla (kyllä, tossa laukussa on ruuveja). Veikkaan et se kestää, jos en siellä mitään koulukirjoja kanna, mut normikäytössä kyllä menee.

Tiistaina mulla oli vaan yks iltatunti, mutta päiväsaikaan näin mun tuutorin kanssa. Ihanaa, että mulla on tuutori. Vaikka sillon aluks epäilytti, että tuleeko siittä mitään, niin auttaa kyllä niin paljon. Tälläkin kertaa tarkastettiin se mun essee kuntoon ja se on nyt ok! Yes. Oon mää ainakin selkeesti edistyny tollatteitten tekstien kirjottamisessa, koska aina menee lyhyempi aika niitten korjaamiseen. Meillä jäikin sit aikaa siinä juttelemiseen hyvin. Päivän ainoolla tunnilla olin taas niin pihalla, kun joka kerta kyseisellä tunnilla. Siittä on parin viikon päästä koe.. pelottaa mitä siittäkin tulee. Aiotaan kerrata yhessä kavereitten kanssa ennen sitä koetta onneks. Kunhan läpi pääsen... Illalla menin sit Tenjiniin. Mun oli tarkotus mennä yksin, mutta K:lla sattu olee vapaata töistä ja se oli ihan järkyttyneenä että "Meet Tenjiniin?! Mutta mulla on vapaa päivä! Voinko tulla mukaa?" Olin et aijaa, no tietty voit, mut kerrokko hei vähän aikasemmin jos sulla on vapaapäivä töistä ja se sano heti perää et ei mulla oo huomennakaan töitä. Olin et vainni. lol. Kierrettiin sit Tenjiniä ja löysinkin sit laukun!


Vitsi Japanista voi löytää kyllä vaatteita ja kenkiä niin halvalla, kun tietää mistä ettiä.. Jos sitä itekkin lähtis joku päivä vaatteita katteleen. En oo loppujen lopuks ostanu vaatteita melki yhtään täällä! Alle 5kpl varmaan oikeesti hahah miten oon onnistunu?! Ehkä kun kaikki rahat menee ruokaan ja keikoille ja sit tulee et hyvin pärjään näilläkin mitä on haha. Kun oltiin aikamme kierretty mentiin syömään sit sushia, jonka jälkeen suunnattiin yhteen kahvilaan, koska mun täyty opiskella. Seuraavana päivänä oli yllätys yllätys isompi kanjikoe. Mistä näitä kokeita riittää. Ens lukukaudella mulla ei oo kanjituntia ollenkaan, niin oon varmaan ihan et oho, ei kokeita, mitä tämä on? Sain tiistaina myös tietää, että sain DIVin keikalle muuten lipun arvonnassa!!! Olin niin happyhappy, koska se myy aivan varmasti loppuu aika nopee! Se keikka on vasta ens huhtikuussa tosin, mutta silti!

Keskiviikkona skippasin 2 aamutuntia, koska kävin tossa läheisellä lääkärillä uudestaan, koska sain tiistaina kivan allergisenreaktion jostain. Mietin jos se ois vaikka ne lääkkeet, mut todennäkösesti se oli jostain muualta, niin ne arveli myös siellä klinikalla. Menin sit iltapäivällä vaan sille kanjikoe tunnille ja illalla me leivottiin lättyjä!


Tuli oikein hyviä ja K liitty meijän seuraan kanssa hetkeks. Päivän huvittavin juttu oli ehkä se kun nukahettiin K:n kanssa mun sänkyyn ja täällä dormilla on tosiaan aikaraja et 22 illalla vierailijoitten täytyy lähtee. Heräsin sit sillain 22:03 ja olin et voi persus ja sit ehkä 30s jälkeen tulikin puhelu alakerran manageriltä, että onkos sun kaveri viä täällä..? Olin et joo ollaan tulossa ihan just, sori. Saatiin vielä kuulla alakerrassa että "vierailijat 22 asti!" hahaha. Aiai. 

Tänään puolestaan oli koulussa pitkästä aikaa normaali torstai ja olin taas vaihteeks paniikissa meijän puhetunnista. Onneks sekin meni siinä jotenkin ja viikko oli viimein pulkassa. Nyt vähään aikaan mulla on ollu koko ilta vaan ittelleni ja ei oo täytyny ajatella eikä tehdä mitään koulujuttuja. Huomisellekkaan ei oo sen kummempaa ohjelmaa, ehkä jotain läksyjä teen pois alta. Huomenna mulla loppuu myös viimein noi lääkkeet ja pääsen niistä myös eroon, ihanaa.


Tässä pari viime aikoina päässä pyörinyttä laulua loppuun.




Milla ☆


lauantai 22. marraskuuta 2014

カメレオ福岡


Aamu lähti tänään käyntiin sillä, että heräsin joskus siinä yheksän aikoihin. Nukuin suhtkoht hyvin, vaikka muutamaan otteeseen heräsin yöllä. Heräsin ekan kerran joskus 4 aikaan ja sillon oli ihmisiä keittiössä höpöttämässä..? Ehkä jokkut palas baarista. Sama juttu joskus 7 aikaan..? Olin et mitä hittoo. Nousin sit ylös tosiaan yheksän jälkeen ja tarkastelin vointiani. Olin taas yöllä vaihteeks hionnu yövaatteeni ihan inhan nihkeiks, mut heti jos yritin tulla ylös sängystä tuli kylmä. Jossain vaiheessa piti kuitenkin nousta ja sain käytyä nopsaan suihkussa ja laitettua vaatteet päälle. Siinä vaiheessa olikin sit melko hyvä olo ja oottelin yhtä advisoria täältä dormista, joka lähti sit mun kanssa käymään siä sairaalassa. Lähettiin sit yhessä vähän kymmenen jälkeen. Mulla ei ollu yhtään hajua missä se sairaala on, mutta kun Japanissa onkin tosiaan yleisempiä tällaset tosi pienet klinikat, niin se olikin ihan tossa tyyliin 100m päässä, olin et oho. Jälkeenpäin kun katoin, niin nään sen ihan tosta mun parvekkeelta. Ilmottauduttiin sit vastaanottoon ja siinä ei onneks ollu kun yks mies meitä ennen ja heti meijän jälkeen tuli joku tyttö siihen ootteleen. Täyteltiin pari kaavaketta siinä ja ooteltiin jokusen hetki kunnes päästiin vastaanotolle. Siinä se lueskeli niitä papereita ja kyseli, et tällasta sulla siis on ollu ja pyys näyttämään et no mistäs sattuu ja kun se sit ite kokeilin niin se oli heti et "joooo! oho, kyllä, tämähän johtuu imusolmukkeista". Se lääkäri oli tosi mukava ja hauska, mielelläni käyn sen vastaanotolla uudestaankin haha. Se sano että muista pukeutua lämpimästi ja peittää myös kaulanalue, jotta tällasta ei tuu jatkossa. Kyllähän mulla yleensä on kaulahuivi, mutta silti jotenkin päässy iskeen tällanen tauti sit. Se sano, että se parantuu kyllä, kunhan siihen syö lääkityksen ja olin et hyvä juttu. Samalta klinikalta sai sit lääkkeet mukaan (aina näin ei oo) ja tosi edullinen käynti oli. Käynti + lääkkeet makso vaan n.1700yen eli joku 15e. Tietenkin mulla on siis se Japanin national insurance, joten valtio korvas siis 70% maksusta mulle, ite maksoin 30% siis. Ehkä ton lopun saa vielä takasin sit vakuutuksesta, mikä mulla on Suomesta otettuna. Käveltiin sit takasin dormille ja R kerto mulle vielä, että mitä lääkettä piti ottaa kuinka paljon ja millonka niitä otettiin. Sain siis kolmet eri pillerit, ohho. Lisäks sain vielä kurkun kipua hellittäviä jotain pastilleja. Viikon verraks noi lääkkeet riittää, sit pitäis olla taas kunnossa.

Tän tyylisesti Japanissa saa lääkkeet. Ei paketissa vaan paperipussissa, eikä mitään sen kummempia ohjeita oo saatavilla, vaan lääkkeet nimi ja kuin otat sen lukee tossa. Klinikka antaa sulle oikeen määrän ja syöt ne mukisematta.




Jumittelin sit dormilla johkin kolmeen asti kunnes lähdin sit Tenjiniin päin. Tänään oli tosiaan tiedossa se keikka ja määhän en aikonu sitä skipata, koska mulla oli sinne lippukin. Keikkapaikalle saavuttuani kattelin ensin vähän myyntipöytiä ja ekaa kertaa tavastani poiketen en ostanu keikkapaitaa. Ne oli kaikki jotenkin niin.. kamalia. Ostin sit pyyhkeen ja pari chekiä. Odottelin siinä sit hetken aikaa ja kävin ostaan konbinistä onigirin ja juotavaa. Söin siinä sit nopsaan eväät ennen keikan alkua ja menin sit jonottamaan.


Joidenkin ilmeet oli ehkä vähän "da fuck" kun mulla oli niin hyvä numero. Olin siis 20 joka pääs sisään ja sinne koko keikalle oli tulossa tosiaan joku yli 500 henkilöö (keikka oli myyny vaan 51% btw..) :DD. Pääsin sit sisään ja vein kamani yläkerran säilytyslokeroon. Kaikki muut juoksi vaan pää kolmantena jalkana lavan eteen ja minä ajattelin vaan rauhallisena että "empä mää eturiviin haluakaan niin eipä tässä mitään hätää". Sain laitettua kamani rauhassa säilöön ja käppäilin takas alakertaan ja sain kivan paikan just yhen korokkeen reunalta. Tosin vähän ajan päästä tajusin et oisin halunnu mielummin vähän lavan toiselle puolelle.. no eipä sille enää siinä vaiheessa mitään voinu.

Ooteltiin sit keikan alkua ja se odotusaika tuntu nii pitkältä. No pääs se keikka sit loppujen lopuks alkaa ja siinä vaiheessa tajusin et joo, oon varmaan muuten just niin näkyvällä paikalla tässä kohtaa.. lol. Olihan se vähän huvittavaa aina sillon tällön. Onneks pysyin furin perässä joten kuten ja sain pidettyä hauskaa myös. Ekan biisin aikana ne heitteli sellasia välkehteliviä sormuksia sinne yleisöön, mun ihan viereen lensi kans yks. Tokan laulun aikana mukaan tuli sit jotain 2 vanhaa äijää pukeutuneena punasiin mekkoihin härskisti LOL Kameleo on kyl sit huvittava bändi. Mua huolestutti ennen keikkaa vähän, että jaksanko mitenkä koko keikan, mut onneks kameleon furitsuke on aika paljon vaan käsillä tehtyä, eikä hurjasti hedobania yms niin jakso oikein hyvin. Siinä tuli sit eka välispeakki ja ne puhu kuinka SMAPilla oli nyt samaan aikaan keikka Fukuokassa niin kaikki hotellit oli kuulemma täynnä ja niitten oli täytyny yöpyä Kokurassa asti hahahah olin et voi morjens, oikeesti?! Takashi tuli kanssa lavalle jossain ihme valeasussa (unohin sen nimen) jonkun ihme yllätysboksiriisin kanssa (joku ukko oli pukeutunu sellaneen pahviin, joka oli riisin muotonen lol) ja sit se sano että "kuka teistä haluaa mennä avaruuteen? Me arvomme nyt matkan avaruuteen!" ja kaikki oli vähän et mitä hittoo, kunnes se viitti vähän avittaa että "kuka teistä tietää, mikä on Space World?" ja kaikki oli et aaaaa, paitsi Kameleon jäsenet oli et "mikä se on?" hahah. Space World on siis huvipuisto Kita-Kyushulla. Ne arpo sit kaikkien paikalle tulleitten fanien kesken 2 lippua sinne. Mää en voittanu, voi harmi. No oon itseasiassa menossa Space Worldiin ens viikolla, että ei nyt sinänsä sillain mitään hurja menetys, tietty ilmaset liput mut jooo. Siinä tuli sit pari hitaampaa biisiä ja liikutuin tän biisin aikana ;A;


Keikka pääs sit jatkuun ja oli hauska meininki. Ja viimeinkin kaikki jäsenet tuli laulaan ja esiintyyn lavan eteen! :D Olin niin odottanu, et kyllä ne varmasti tällakin keikalla yhessä laulaa ja niinhän ne teki. Se oli hauskaa, ne tanssi yhessä ja mukana oli myös taustatanssijoita.


Tässä biisissä on hauska furitsuke!


Tässä on enkkusubit, niin hassu biisi :D

Toisen välispeakin aikana jokainen puhu vuorollaan ja Hikaru alotti ja se kerto kuinka se oli käyny tässä poistaan sen karvoja laserilla. Olin ensin et mitä hittoo, mutta joo, kyllä se siittä puhu. Muun muassa kasvojen karvotusta, koska niiden ajaminen on vaivalloista koko ajan. No se oli sit menny klinikalle poistattaan ne ja koska se oli hoitunu suht nopee, se hoitaja oli kysyny et "poistettaisko vielä jostain muualta..? Esimerkiksi kainalo on aika yleinen". Hikaru oli sit ollu et no okei, mut se ei kuulemma sit ollukkaan niin mukavaa, koska se oli sattunu ihan sikana, mut se hoitaja ei ottanu valituksia vastaan vaan suoritti sen loppuun asti. Hikaru kyseli et onko kukaa muu sit testannu sitä ja Takeshi ja Daisuke sano et joo ja Daisuke sano et vaan kerran ja ei enää ikinä, koska sen kasvot oli turvonnu sen jälkeen sikana ja se oli ollu kuulemma pulleilla kasvoilla sit sen päivän. Hajosin niin sille. Muistaakseni muut ei puhunu sen kummempia hauskoja juttuja siinä, ainakaan jääny mieleen. Viiminen biisi ennen encoree, niin yhtäkkiä kun mosshailin siinä niin mun päähän osu jotain ja olin et wtf ja katoin ylös niin koko saakelin keikkasali on täynnä kaiken maailman rantapalloja ja ihmiset niitä heittelee ilmaan siä. Olin et aijaa, tää on tää biisi missä tavaraa lentää keikkasaliin:DD Sieltä tuli jopa puhallettu hai, sellanen minkä päälle vois istua, olin et ei saakeli Kameleo, ette onnistu kyllä pettään mun odotuksia.

Encore-kutsun aikana staffi keräs kaikki pallot sun muut kamat poies lavalta ja jäsenet palas sit takas keikkapaidat päällä. Ne laulo yhden biisin lisää kaikki yhdessä ja hauskuutteli meitä siinä vielä. Viiminen biisi oli neat hime, jonka aikana ne aina heittelee jotain ruokaa faneille ja tällä kertaa oli "tuliaisia Tokiosta... banaani..." joku banaanikarkki se oli ja olin siinä vaiheessa et joo, ei haittaa vaikka en saa mitää. Sit Kouichi taiskin vetästä perus "you wanna eat my banana?!" ja sit Hikaru sai loistoidea et "hei! Kilpaillaan kaikki, et kuka saa heitettyä tän pisimmälle tällain, kuulitteko, tällain, kokeillaan!!" Se siis piti sit ihme patukkaa sit haaruksiensa eessä ja piti siittä yhellä kädellä kiinni et tästä tämä lähtee lentoon LOL fanit vähän hajos siinä vaiheessa kun ne heitti se sit. Eihän niistä tuloksista sit mitään sanottu. Munkin ihan viereen tuli yks, mietin et yrittääköhän ne heittää niitä mulle, mut sit aina just joko mun eessä, tai siinä vieressä olevat sai ne. Tää kävi muutamaan otteeseen nimittäin. Keikan lopuks otettiin sit vielä kuvia. Sit ne heitteli viä viimisiä tavaroita faneille, plektroja, vesipulloja yms ja taas ihan mun viereen lens niitä ja olin et lololol sorry.




 Jos ette bongaa mua tästä kuvasta niin.. :DDD Kaikki kuvat on täältä

Keikka sit loppu ja hain mun drinkkilipulla ittelleni juoman ja menin toiseen kerrokseen hakeen tavarani säilytyslokerosta. Menin sit vessaan kattoon et minkänäkönen oikein oo, koska muualla ei ollu peiliä. Korjasin sit tukkaani ja puin rauhassa ja kun lähin niin huomasin et oho, ne bändin jäsenet on tullu tänne tokaan kerrokseen tohon verhon taakse. Ei ne mua nähny kyllä. Lähdin sit ulos ja sain mukaan 3kpl dvd:itä, joilla meijän pitäis mainostaa Kameleoo meijän kavereille haha. Oli hyvä kun yhessä vaiheessa keikkaa Takeshi siis kerto, että me annetaan teille kaikille tällanen live dvd:t, jotta voitte sit mainostaa meitä kavereillenni ja sit joku niistä kysy, et mitäs siinä dvd:llä siis on oikein ja Takeshi alko tutkii sitä et "hitostako mää tiiän.. mitähän tässä on.. ei tässä lue.." samalla kun se yritti epämääräsesti tutkia sitä ja Hikaru oli et "älä ny tollasta paljasta!" Lisäks sain perus flaikkupaketin mukaan, ja se sisälsikin mun riemuks UNiTE, SID flaikun muun muassa :3 Menin sit jonottaa vielä keikkakamapöydälle, koska keikan jälkeen myytäis tän päivän chekejä. Jono oli aika hiton pitkä, niin mietin et riittääköhän niitä, mutta onneks riitti. Vaihtelin muutaman chekin vielä sit joittenkin fanien kanssa siinä kunnes lähdin käveleen Tenjiniin keskustampaan päin. Tenjin oli valaistu tosi nätisti näin jouluvaloin ja istuskelin alas hetkeks ja surffailin netissä. Palasin sit siinä yheksän jälkeen takasin dormille.


Shinjukun olisin halunnu kuulla livenä, mutta sitä ne ei soittanu, harmi. Ehkä joskus toiste.



Milla ☆

perjantai 21. marraskuuta 2014

Japani on kylmä


Noniin, kyllähän se tauti sieltä pamahti päälle. Mikä tauti tää sit on, onko pelkkä flunssa vai mahollisesti angiina, en tiiä. Meen huomenna käymään lääkärillä. Ensimmäistä kertaa lääkäriin Japanissa.. vähän jännittää. Oon kuullu, että japanilaiset lääkkeet väsyttää ihan sikana.

Joka tapauksessa, kelataas vähän viikon tapahtumia. Tiistaina jumittelin lähinnä dormilla, oli yks tunti iltapäivällä vaan. Tein vähän muutaman paperihomman valmiiks vaihtoo varten. Pitäiskö kokeilla vähän listata, mitä pitäis vielä tehdä:

- Visa hoitaa (lisää tietoo koululta myöhemmin)
- Matkavakuutus Suomesta päin
- Hankkia viimisin twinrix rokote ens kuussa
- Vaihtaa paluulento myöhemmäks
- Maksella Japanin puolen vakuutuksia

Tällä hetkellä täytyy näyttää tolta. Sain just tänään ostettua Osakan lennoille check-in laukun, niin sen sai listasta poies. Keskiviikkona oli koulua aamusta ja iltapäivällä näin hetken aikaa K:tä ennen sen töitä. Illasta luin sit kokeisiin ja torstaina olikin sit tosiaan taas japanin koe. Kokeita on oikeesti joka pirun viikko jollakin tunnilla... Päivän toisella japanin tunnilla mentiinkin sit taas Dazaifuun kattoon ruskaa ja tekeen haikuja. Oli tosi kaunis saa verrattuna sillon kun viimeks käytiin ja puut oli myös kauniisti ruskassa.


Mun tekemä haiku:

色の森
落ち葉の海は
美しい








Käytiin myös temppelillä päin. Tossa ei oo enään sitä kalajuttua, jos vertaatte täällä oleviin kuviin!


Opettaja tarjos meille vihreetä teetä ja mochit. Istuskeltiin puutarhassa ja nautittiin hiljasuudesta. Ennen lähtöö poikettiin vielä Kyuushun kansalliseen museoon, koska yhdellä kaverilla oli sinne 4 vapaalippua. Se sisäänkäynti sinne oli tosi hämmentävä. Vuoren seinässä näky vaan sisäänkäynti ja noustiin monet liukuportaat ylös, ja sit oli pitkäkäytävä liukuportaita, sillain lentokentän tyylisesti, Kun päästiin viimein ulos, sieltä vuoren takaa, paljastu tällanen modernirakennus. Oltiin kaikki vähän et wtf.



Kierrettiin sellanen joku Taiwanin näyttely ja palattiin sit junalla takasin Tenjiniin. Kaks kaveria jäi sinne ruokaileen ja palasin yhen kaverin kanssa takasin dormille. Mulla oli illalla sit treffit K:n kanssa, koska sillä oli vapaata töistä. Syötiin yhessä päivällistä ja käytiin kävelyllä illalla. Oltiin aika pitkään ulkona, mikä ei tehny varmaa yhtää hyvää mun alkavalle flunssalle? No eipä voi mittää..

Tänään mulla ei sit tosiaan koulua ollu, mutta tänään päästiin sovittaa hakamaa päällemme! Siä oli oikeesti valintaa niin paljon, että olin ihan että minkä mää näistä valitsen! Onneks sain sit viimein päätettyä. Tässä muutama kuva.


Tää on mun suosikki!




Niitä sovituskertoja oli 4, niin tällä kertaa siä oli tällanen porukka. Toi hakama on aivan ihana ♥ Niin kaunis. Tän sovituksen jälkeen kävelin sit vähän Nishijinillä ja shoppailin ittelleni vähän juttuja. Ostin muun muassa tällasen viltin.


Tykkään koneen ääressä kietoutua tällaseen. Oli edullinen niin raaski ostaa. Menin supermarketin kautta sit takasin dormille ja tein ruokaa sit siinä. Ja tein makaroonilaatikkoo! Tuli tosi hyvää, mut ens kerralla tiedän tehdä pienemmän annoksen lol. Annoin muillekkin syötäväks tästä ja hyvin riittää vielä huomisellekkin.


Illalla alko sit taas vilu iskee päälle ja tautinen olo. Ei oo mitenkään nuhanen olo mut kurkku kipee ja kaula myös toiselta puolelta + kuume. Veikkaan et oisko tää angiina.. No onneks pääsee huomenna aamusta käymään lääkärillä varmistaa. Ihan pyllystä vaan, että huomenna on se keikka ja mun piti sen jälkee mennä käymää moikkaa K:tä sen työpaikalla, sillai kiitti. Aivan varmasti sinne keikalle meen, koska lippukin jo löytyy. En varmaa kauheesti siellä osallistu mihkään pomppimiseen, et meen norkoileen sinne johkin takanurkkaan ja katteleen menoo, näämpähän ne ainakin livenä. Harmi vaan, ettei voi täysin nauttia.

Meen varmaan kohta nukkuun, että jaksaa sit aamulla herätä ja jos tää olo tästä vähän parantuis. Löysin muuten Vicksejä täältä. Ja täällä niitä on aikka minkä makusia, appelsiini, hunaja, minttu, normaali ymsyms. Olin et oho.

Toivottavasti tästä pian paranee. Pitäis koulujuttujakin jaksaa tehä, mutta ei kyllä tässä olossa innosta.


Milla ☆


maanantai 17. marraskuuta 2014

Matkailua Kumamoto prefektuurissa


Viime viikolla oli koulua vaan ma-ke, koska to-su koululla oli koulun festivaalit. Alkuviikko meni siinä opiskellessa, keskiviikkona leivottiin kaurakeksejä muutamien vaihtareitten kanssa ja vietettiin iltaa yhessä. Oli mukava ilta.

Kaurakeksit oli uus juttu varmaan melki kaikille.

Torstaina alko tosiaan ne koulun festivaalit, mutta paljastukin, että ne valmisteli vaan torstaipäivän ja festivaalit alko varsinaisesti perjantaina. Mulla oli itellä suunnitteilla matka tosiaan Kumamotoon päin K:n kanssa, niin jäi sit iteltä välistä toi tapahtuma. Ehdin päivällä kattella vähän koulua samalla kun kävin postissa ja satuin törmään johonkin festivaalin paraatiin. Tunnelma oli aika korkeella :D Lisäks oli hieno nähdä, kun ne pystytteli niitä kojuja pystyy koulun pihassa. Tosin sää oli himo kylmä, ja kaikki myös näytti vähän siltä. Hengailin dormilla sit tosiaan johkin neljään asti kunnes K tuli mua vastaan dormille ja käveltiin sen kämpille, jossa sen porukat ootti autolla meitä. K:n kotikaupunki on tosiaan Kumamotossa, Minamata nimisessä maaseutukaupungissa. Mietin ite kyllä jälkeen päin kun sinne saapu, että oisko tää maaseutua muka Suomessa. Jotenkin maaseutu antaa sellasen kuvan, että lähin naapuri on jossain 2km päässä ja peltoo ja mettää vaan. Mentiin tosiaan K:n porukoitten kyydissä, mistä olin ehkä aluks vähän kiusaantuneena, että miks mun pitää tapaa sen vanhemmat?! lol. No kun pääs sinne kyytii niin ei se nyt mitenkään sen kummallisempi matka ollu, vähän siinä juteltiin aluks ja sit lähinnä loppumatka kuunneltiin musiikkia ja nuokuttiin väsyneinä. Matka autolla Minamataan kesti jotain about 3tuntia autolla, et kyllä sinne matkaa vähän on. Matkalla kuulin ehkä huvittavimman kysymyksen vähään aikaan: "siis eikö vuori ja metsä oon sama juttu..?" Nauroin tolle hetken aikaa ja olin että "mitä? Ei oo." Toisaalta voin ymmärtää ton ajatustavan, koska ei Japanissa oikein oo sen tyylisiä metsiä kun Suomessa on, vaan kaikki metsät on nimenomaan vuorilla.

Saavuttiin sit Minamataan ja mentiin K:n isovanhempia kämpille, jossa yövyttiin niitten omakotitalon toisessa kerroksessa, koska se ei ollu käytössä. Japanilaiset talot on kyllä niin helkutin kylmiä, välillä sisällä oli tyyliin kylmempi kun ulkona, mikä järki siinäkin. Saavuttiin perille tosiaan joskus kaheksan jälkeen illalla ja ei me taidettu mitään kummempaa siinä illalla jaksaa enää tehdä. Syötiin ruokaa ja mietitiin seuraavan päivän ohjelmaa.

Seuraavana päivänä lähettiin sit aamusta onseniin ja ajettiin Kagoshima prefektuuriin, Izumi nimiseen kaupunkiin. Minamata on ihan Kumamoton ja Kagoshiman rajalla, joten siittä pääsee helposti käymään myös Kagoshiman puolella. Onsen oli oikein mukava. Mummelit puheli siellä, että "oletpä niin nätti", "ompa sinulla vaalea iho" "oletko englannin opettaja?" "ompa kauniit vaatteet" "onko tämä sinun oikea tukka?" ja tällasta.. :D Ihan hauska kokemus. Onsenin jälkeen mietittiin mihin suunnataan ja mentiinkin käymään sit tällasessa kurkien kokoontumispaikassa.


Omiyage yms juttuja on kyllä tarjolla niin kaikkialla Japanissa.



Kurkeja oli ihan hitosti siä!


Kuten näette tää paikka oli hyvin maaseutua.


きゃあああぁぁぁ



Otin sit autosta pari kuvaa, kun suunnattiin seuraavaan paikkaan.



Japanissa on kyllä hauskasti, kun nää suojatiekuvat on erilaisia.


Mentiin sit käymään jossain tällasessa bushido-jutussa, en enää muista, mikä se tarkalleen ottaen oli. Siä oli kuitenkin aikoinaan asunu joku sellanen tyyppi. Perinteisiä japanilaisia taloja siis.






Jatkettiin siittä sit tällasessa pyhäkölle, jossa on Japanin suurin tiuku. Jostain syystä siä oli joku lumiukko...


Kurkia oli oikeesti joka paikassa.





Tää oli ihan valtava! Tyyliin mun kämmenen pitunen, hyi.






Lähdettiin sit ajaan takasin Minamataan päin. Kello tuli jotain viis varmaan ja lähdetiin sit vielä Yatsushiroon(muistaakseni sen paikan nimi..?), koska siä oli joku tällanen iso 2nd hand myymälä. Se oli vähän kauempana, sinne meni vajaa tunti ajaa.






Löysinkin sit sieltä yhden keikka dvd:n, mitä oon halunnu jo pitkän aikaan ja niin halvalla! Vaan 500yen, olin ilonen. Mulla ja K:llä on osakseen vähän samantyylinen musiikkimaku, mut olin silti nii yllättyny kun se sano et se tietää Jealkb:n!!


Kattelin kanssa vaatteita, mutta en nyt sit ostanu mitään. K osti ittelleen uuden takin, koska sen sen hetkinen takki oli kauhee höyhenansa lol. Se katteli aikasemmin vaatteitaan et mitä helv..?! Ajeltiin sit takasin Minamataan ja syötiin vähän iltapalaa ja mentiin nukkumaan. K:n mummun ruoat oli niin hyviä muuten(*´ω`*)

Seuraavana päivänä käytiin taas aamulla onsenissa, mentiin eri paikkaan kun viimeks, tosin tääkin paikka oli myös Izumissa. Onsenin jälkeen mentiin syömään sushia paikalliseen sushiranvintolaan, jota K kehu kauheesti, ja olihan se hyvää! Palattiin sit takas kämpille ja ooteltiin K:n porukoita saapuviks, koska meijän suuntana oli Kumamoto, eli Kumamoto prefektuurin pääkaupunki. Ajettiin autolla ja vähän kauenpana kun se on, niin sinne kesti päälle tunti. Paikanpäällä mentiin sit käymään Kumamoto linnassa.







Kiivettiin sit kuudenteen kerrokseen tonne linnan ylätasanteelle katteleen maisemia. Jokaisessa kerroksessa oli jonkinlaista museoo pystyssä, mistä pysty lukeen Kumamoto linnan historiasta.








Siellä oli myös tällanen restorointi siittä yhestä asuintalosta. Kuvia ei saanu kauheesti ottaa niin vaan pari kuvaa sieltä.



Käveltiin sit siittä sen linnan läheiselle ostosalueelle.


Ostettiin joku ihme hevosenlihanyytti. Mua vaan nauratti siinä vaiheessa sisäisesti se hevosenlihakohu, joka oli tässä sillon tässä aikasemmin Euroopassa. K:n äite oli sit et "käydään tossa kattoon sulle joku muisto täältä Kumamotosta, ostan sulle jotain mistä tykkäät" ja olin et eeh, oikeestikko? Kierrettiin sit yhtä kauppaa, mutta en nyt suoranaisesti sanonu et mitä haluun, ja sen porukat olikin sit et menkääs te kaks kierteleen johkin ja ne kävi sit ostamassa siinä jotain mulle. Olin vähän häkeltyny, et ei teijän tartte mitään ostaa ;A;


Tykkään tästä kuvasta paljon!♥


Tässä mitä ne sit osti mulle. Sanoin tosta kukkarosta, että se on söpö, niin ne ostin sen sit ja toi hiusdonitsi olikin sit täys yllätys. En tiedä osaanko sitä pitää kauheesti tukassa, mut se sopii joittekin vaatteitten kanssa ranteessa pidettäväks!

Käveltiin sit vähän siihen Kumamoton keskustaan ja käytiin yhessä kaupassa ennen kun lähettiin autolla takasin Minamataan päin.



Minamatassa mentiin sit syömään vielä kaikki yhdessä yakinikua. Se paikka päätykin sit oleen sellanen yakiniku paikka, missä ne lihat tehään ite, olin vähän et ooh shit, koska en ollu ikinä käyny sellasessa ite. No olin sit ehkä niin ulkkari kun voi ja söin vähän miten sattu lol. Ruokailun jälkee oli jo aika myöhänen ilta ja K ehti jo nukahtaa siinä, mut herätin sen sit joskus ennen puolta yötä et mennään käymään nyt viä ulkona ja se oli et "mitä..? nyt..? mitä? oon niin uninen, okei.." ihan pihalla kaikesta ja sanoin sille, että "nyt tiedät miltä musta tuntuu joka aamu" lol. Käytiin sit ajelulla siinä ja katteltiin maalaiskaupungin tähtiä ja vitsi niitä näky niin paljon. Tosin oli niin himo kylmä, että eipä siä kauaa viittiny olla, käytiin viä lyhyellä ajelulla siinä vuorilla ennen takasin paluuta.

Seuraavana aamu lähti taas käyntiin sillä, että mentiin mihkäs muualle kun onseniin! Tällä kertaa mentiin siinä läheisillä vuorilla olevaan onseniin (鶴の湯温泉) ja se oli kyllä upein onsen, missä oon käyny ja se pikkukylä missä se oli, oli niin upee paikka! Kunnon vanhanajan söpö Japani. Harmittaa, etten ottanu kauheesti kuvia sieltä. Matka sinne autolla oli myös niin kaunis, ei vitsi, haluun takasin sinne.


Miks tää on näin blurry, itken..



Nää onkin sit ainoot kuvan koko päivältä, hups. Onsenin jälkeen mentiin sit syömään yhteen soba-ravintolaan, mitä K:n äiti suositteli sen jälkeen kun kuuli, että tykkään sobasta. K:n vanhemmat tuli kanssa mukaan, ja se paikka missä se ravintola sijaitsi oli kyllä niin mielenkiintonen ja se koko ravintola oli myös nii upee! Se oli sellanen vanhanaikainen japanilaistyylinenravintola, ja se on kait aika kuuluisa paikka. Just ennen kun tultiin sinne, sieltä tuli iso ryhmä turisteja poies ja kuulemma ainakin jostain Hiroshimasta päin yms olivat, eli aika pirun kaukaa. Ja siis olihan siä tosi hyvää ruokaa ja se paikka missä se oli, oli niin upee. Sinne ei kyllä löydä, ellei tiiä sen olemassa olosta. Se oli niin piilossa siellä mettän siimeksessä, meren rannalla. Ruoan jälkeen mentiin vielä kaikki käymään Minamatassa olevassa museossa, joka kertoo Minamata sairaudesta, joka jylläs siellä 50-60-luvulla siellä sijaitsevan tehtaan takia. Oli ihan mielenkiintonen reissu se ja sinne pääsi jopa ilmatteeks. Museo käynnin jälkeen palattiin K:n kanssa takasin kämpille ja oltiin himo väsyneitä niin otettiin päikkärit ja sit opiskeltiin illasta, haha kyllä, pakko tehdä myös kouluhommia. 

Seuraava päivä olikin sit maanantai (eli tänään) ja alotettiin päivä tuttuun tapaan onsenille. Käytiin samassa paikassa missä ekana päivänä ja se tiskillä oleva tyyppi tunnisti meijät, varmaan mun takia :DD Ei siä varmaan paljon blondeja ulkkareita käy. Meillä oli vähän kiireellinen aikataulu ja palattiin sit takasin kämpille vähän kymmenen jälkeen. Syötiin K:n mummun tekemään hyvää aamupalaa ja lähettiin sit 11 aikaan juna-asemalle päin. Meidän oli tarkotus palata shinkansenilla takasin Fukuokaan ja ehittiinkin hyvin ostaan liput ja nähtiin vielä muutama K:n serkku siinä asemalle ennen lähtöö. Sanottiin sit heipat K:n isovanhemmille ja ooteltiin junaa saapuvaks. Matka takasin taittukin aika nopeesti, vaan tunnin verran meni et saavuttiin Hakatan asemalle.

Niin söpöö, en kestä(っ´ω`c)♡

Onneks K osaa sentään kattoo kameraan.. lol. Se on valitellu et sen tukka on liian pitkä, niin oottelen tässä et koska päätyy sit viimein meneen leikkaan sen haha.

Saavuttiin sit Hakatan asemalle joskus siinä ennen yhtä ja otettiin metro sit Fujisakiin. K saatto mut dormille ja sanottiin sit heipat siinä. Mulla alko sit tunti siinä vähän ennen kolmee ja oli ihan outo fiilis palata takasin normaaliin arkeen, eikö elämä ookkaan pelkkää hauskan pitoo ja matkailua? Puhuttiin kyllä K:n kanssa et mentäis käymään vielä Kumamotossa päin Aso vuorella ja tällasta. Nyt täytyis vaan sovittaa aikataulut sitä varten. 楽しみに~

Muutama hassu pääsylippu yms mitä sattu jäämään käteen.


Koulupäivä meni vähän unisissa fiiliksissä ja tänään meen nukkuun suhtkoht aikaseen ja huomenna saan nukkua pitkään! Ihanaa. K:n elämäntapa herätä aikasin ei sovi mun kuvioihin lol. Oon ollu kanssa vähän vilunen tänään. Toivon etten oo saamassa flunssaan, vaan että tää johtuis vaan väsymyksestä. Loppu viikosta on taas japanin koe ja myös keikkaa tiedossa. Jeeij tuosta jälkimmäisestä.


Milla ☆






P.S. Kyllä, K on mun poikaystävä ( •ω-)✧

.. tiedoksi vaan sinne kotipuoleenkin päin haha(*´∀`)♪