perjantai 26. helmikuuta 2016

Kukkasia


Alotin tänään viimein pakkaan. Kohta se lähtö on lähellä, pakkaaminen sen kertoo. Sain toisen laukun aikalailla pakattua, toinen on viä tyhjä. Heittelin turhaa tavaraa poies ja toivon, että loput kamat mahtuu tohon toiseen laukkuun ja käsimatkatavaroihin. Saas nähdä. Toivotaan parasta. Ja että pysyttäis viä sallittujen painorajojen sisällä. Kattelin, että kaiken kaikkiaan heitän 5 kengät poies. Siis viidet?! Mitä hittoo oikeesti, kuinka mulla on kertyny täällä näitä kenkiä ja miks toin näin paljon mukanani? Vielä saan viedä kasan kotiinkin.

Kävin tänään taas kattelemassa luumukukkia. Nyt oli paljon valokuvaajiakin liikenteessä ja muutenkin ihmisiä kattelemassa. Musta napsittiin taas salakuvia myös.. not happy.







Siellä muuten juoksi ne samat kissat taas jonkun naisen perässä. Se harjaili niitä siellä yhdellä penkillä, et toisko se sit niille ruokaakin. Mut paksussa kunnossa ne on, vaikka selkeesti katukissoja.










Poikkesin sit konbiniin kotimatkalla ja näin valkoisen persikan makusen calpissoodan hyllyssä! Ei vitsi, pakko maistaa. Meh. Normi calpis on parempaa. Mikshän täällä on muutenkin valkonen persikka suositumpaa kun keltanen? Tyyliin ennen Japaniin tuloo, en ees tienny et valkonen on olemassa.


Kun lähin konbinista näin et joku äijä tuijotti muhun vähän kauempaa, mut lähin sit kotiin päin. Talon lähellä joku huutakin sit et "miss!" ja olin et noniin, se siis seuras mua. Pysähdyn ja oon vähän kysymysmerkkinä ja se alkaa selittää kui se haluais puhua jonkun kaa englantia ja ehkä löytää jonkun opettaan sitä sille, jonkun natiivin. Sanoin sit et no mää en oo kyllä natiivi ja et oon Suomesta ja se on et aijaa, mut osaat silti enkkua, eikös? Oon sit et no mää oon itseasissa ihan parin päivän sisällä lähössä takas kotiin.. mut hei, sulla on varmaa älypuhelin, et voisit kokeilla sellasta appia kun hello talk, Voit varmaa sieltä löytää jonkun Fukuokasta joka haluaa opiskella japania ja ehkä se voi opettaa sulle enkkua. Se oli et aijaa, hello talk? ja vaikutti kiinnostuneelta ja olin et joo, kannattaa kokeilla. Sit olin vähän et mut mää lähen tästä pakkaileen ja et pahoittelen. Taas ihme episoodeja viimisinä päivinä :D Mut aika rohkee, et tulee ihan puhuun.

Tässä eiliset ostokset muuten. Harmittaa kun Tokiossa kattelin UNiTEn yhtä keikka dvd:tä, keikkaa jolla määkin kävin, mut en sit vielä ostanu. Tietty Fukuokasta sitä ei sit löyty käytettynä, vaikka Tokiossa sitä oli joka Book offissa. No.. ehkä ens kertaan sit. Uutena en ala ostaan.


Tän päivän illallinen on hottomoton bentoboksi. Hottomotto myy tällasia erilaisia bentoja ja ne tekee ne siinä tilauksesta, oottaessa menee joku 5-10min yleensä. Oispa Suomessaki tällasia. Nää on viä aika edullisia. 400-600yen yleensä.


Aloin tässä pari päivää sit kattoo sellasta sarjaa kun The tomorrow people. Aika mielenkiintonen ainakin ollu tähän mennessä. The 100:sta tulee kanssa uus kausi parhaillaan ja Bates Motellista alkaa kohta uus kausi. Ja myöhemmin kesällä alkaa uus GoT, uu, katottavaa taas hetkeks. Haluun myös käydä kattoo deadpoolin heti Suomessa. Japaniin se tulee taas ties koska, tänne tulee kaikki elokuvat ja sarjat niin myöhään aina.

Mut määpä kattelen vielä tässä ennen klubille lähtöö jotain sarjaa. Tänä yönä ei nukuta. 


Milla ☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti