sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Beppu②: Kuumilähteitä ja hiekkakylpyjä



Aamulla mentiin syömään aamupalaa sit 2-kerrokseen. Meijän huone oli ylimmässä kerroksessa, joka oli 4 kerros.


Kala piti grillata ite kypsäks pöydässä.




Aika runsas aamiainen, kaikkee en saanu syötyä. Sai hyvillä mielin jätettyä ne mistä ei niin tykkänny syömättä. Mentiin sit ruoan jälkeen takas huoneeseen ja muut viä valmistautu siinä niin ehin nukkuun puoltuntia heh. Otettiin sit kamat matkaan ja kirjauduttiin ulos hotellista, mutta jätettiin laukut sinne niitten huomaan, ettei niitä tartte kantaa ympäriinsä mukana. Koska eilen ei ehtiny oikein kierrellä, tänään meillä oli suunnitelmissa käydä jigoku-kuumillalähteillä ja sit tuolla vuorella, mihin menee toi ropeway-vaunu. Otettiin sit bussi ensin niille jigokuille. "Jigoku" meinaa "helvettiä".



Siellä ne höyryää. Niitä jigokuja on siis yhteensä 8 erilaista, ja niihin sai ostettua lipun kaikkii 2100yenillä. 6 niistä on ihan vierekkäin, mut sit 2 on 2,8km päässä. Bussi menee vierestä, jos sillä haluaa mennä, tai sit voi mennä kävellen kuten me.. :DD siittä lisää myöhemmin.



Ensimmäinen jigoku oli Umi-Jigoku.



 





Siinä oli pieni temppelialue ja tää merensininen jigoku. Se höyrys niin paljon siinä, saanu kunnollista kuvaa ees otettua. Varmaan kananmunia keitetään tuolla. Ainakin siä myytiin keitettyjä jigoku-kananmunia.





Käytiin rukoilemassa täällä temppelillä kun sellanen sieltä löyty.







Ei mun kuva, nappasin fb





Ostettiin sit puddingit, jotka on tehty siinä jigokussa. Oli hyvää.


Tää oli vähän creepy.


Siellä oli myös punanen jigoku.








Sit melki kaikissa jigokuissa oli tällanen jalka-onsen.


Jatkettiin sit matkaa Oniishibozu-Jigokulle. Tää olikin vähän eri tyyppinen. Nää oli ihan kun jotain maalauksia. 







Seuraava jigoku oli sit Yama-Jigoku.







Yllättäen se oli samalla vähän kun mini-eläintarha.


Se nukkuu!(( ゚Д゚) 


Tää odottin ruokaa vierailijoilta. Jotkut ostikin sille sit 100yenillä porkkanoita. Ainakin Fukuokassa näkyy yleensä jossain maksullisissa puistoissa yms. et voi ostaa eläimille ruokaa. Ne ruoat on siis vaan tarjolla jossain pömpelissä ja sää ite laitat siihen hyvällä omalla tunnolla sen maksun ja sit otat siittä sen ruoan. Ei niitä yleensä kukaan sen kummemmin kattele. Toimiskohan Suomessa? Ei varmana.








Tää pupu oli saanu tarpeekseen. Se näytti niin nyrpeeltä.


Sit siellä tuli kaktuspuisto (ノ)•ω•(ヾ) Olin et oooo! Tykkään kaktuksista.




Käveltiin sit seuraavalle jigokulle, Kamado-Jigoku.









Siellä sai juoda tai testailla sitä vettä..?








Tämän jälkeen vuorossa oli Oniyama-Jigoku. Täynnä alligaattoreita.







Viiminen lyhyen kävelymatkan päässä oleva jigoku oli Shiraike-Jigoku. Siellä oli paljon kaloja.








Tän jälkeen meillä oli viä 2 jigoku jäljellä, jotka oli siä 2,8km päässä. Päätettiin sit mennä kävellen ja kattella maisemia.



Kävellessä tulikin aika hienoja maisemia sit vastaan!









Niin maaseutua kun olla voi.



Vähän tästä eteenpäin meijän kävelytie loppu kokonaan ja oltiin et voi helvetti.. mitäs nyt? No Japanissa on nyt muutenkin aika tapana kävellä vaan tien reunaa pitkin, ei se mitä pitkin oltiin koko ajan käveltykkin ollu mikään sellanen kävelytie kun Suomessa, vaan ihan kapee polku. Mutkun sekin katos sit yhessä kohtaa! Täyty sit vaan kävellä tien reunassa ja oltiin et toivottavasti se tie jatkuu kohta o_o. Onneks autot nyt tietty hidasti aina meijän kohalla ja ainoostaan yks auto tööttäs, ja se oli bussi lol. Onneks sit jonkun parin-kolmensadan metrin jälkeen se kävelytie alko taas. Oltiin et miks hitossa sitä ei ollu tossa ollenkaan?! Mut muuten oli kyllä niin rauhallista kävellä tuolla.



Päädyttiin sit viimein niille kahdelle viimiselle jigokulle. Ensin mentiin kattomaan Chinoike-Jigokua.














Viiminen jigoku oli Tatsumaki-Jigoku, joka olikin sit vähän erilainen, se ei ollu lähde vaan geysir. Just kun tultiin paikalle se oli purkautumassa.



¨

Istuttiin katteleen siinä ja kun se päätty ihmiset kaikkos aika nopeesti.



Käveltiin sit oottaan bussia. Meijän oli tarkotus mennä näiden jälkeen sinne ropewaylle.


Mentiin takas Beppun asemalle bussilla ja ostettiin ruokaa mukaan, koska kello lähesty kolmee ja se ropeway menis kiinni tosiaan 17. Saatiin muonat ostettua ja mentiin kattoon bussia, ja sehän oli just menny ja seuraavalla ei enää ehtiny. Oltiin et no voi perse, mitäs nyt? Istuttiin alas asemalle syömään meijän ruoat ja mietiskeltiin. Muut pohti, et jos ne ois menny käymään Yufuinissä, mut mua ei kiinnostanu lähtee sinne. Tuli siinä mieleen kun W puhu edellispäivänä hiekkakylvystä. Mietin sit, et oishan se aika hienoo käydä sellasessa, vaikka se vähän kalliimpi ois. Ehdotin sit sitä niille ja muutkin oli et joo, käy kyllä, Yufuiniin onkin aika pitkä matka niin aika menis aika tiukille. Kattottiin, että Takegawara onsenillä pitäis olla tosiaan se hiekkakylpy. Muistelin kartasta, että se oli ihan Nogamihonkanin lähellä. Mentiinkin siis sinne ja otettiin laukut mukaan sieltä ja käveltiin ihan parin talon päähän ja sieltähän se löyty. Löydettiin myös samalla Beppun punaisten lyhtyjen alua haha. Tää onsen näytti tosi kivalta ja hiekkakylvyn hinnaks tuli 1030yeniä. Siihen kuulu siis myös onsen lisäks. Saatiin sellaset vuoronumerot ja ooteltiin tässä aulassa omaa vuoroamme. Tässä onsenissa on myös siis ihan normaali onsen lisäks. Sinne oli tosi edullista mennä, tyyliin vaan 100yen tais olla, jos sen oikein kattoin.




Meidän numerot huudettiin sit viimein ja mentiin sinne onsenin luo. Otettiin kaikki vaatteet poies ja laitettiin sieltä vastaanotolta saatu yukata päälle. Käveltiin sit sinne hiekkahuoneeseen ja mentiin makuulle sinne hiekalle. Se hiekka oli niin lämmintä. Siinä ne tuli sit hautaamaan sut sinne hiekkaan ja kyselivät, että eihän sulla oo liian kuuma ja tuun sanoon sulle sit kun aika on mennyt. Se hiekka tuntu niin painavalta, mutta se oli sellanen mukava, lämmin kolo kanssa.

Ei mun kuva, löysin googlesta, mut juuri tämä paikka se oli, missä me oltiin. 8 sinne kerralla sai haudattua.

Siellä hiekkakylvyssä saa siis olla vaan 10min, just sen takia ettei tuu vaikka palovammoja taikka ala pyörryttään tmv. Jossain vaiheessa mulla alko tuntuun, että persus palaa vaikka se yukatakin oli päällä. 10min meni loppujen lopuks todella nopeesti ja olin et oho, joko se loppu. Olin kyllä ihan valmis tuleen sieltä poies, koska se oli melko lämmin. Myös käsissä ja jaloissa tuntu vähän enemmän, kun se yukata ei peittäny kaikkee. Sit kun sieltä viimein nousi ylös se koko yukata oli ihan märkä! Oliko sitä sit ite hikoille niin paljon, varmaan se hiekkakin oli aika märkää. Mutta ainakin naama oli ihan hiessä. Käveltiin sit takasin siihen onsenin puolelle. Siinä oli vierekkäin naisten ja miesten onsen, ja siellä hiekkapuolella oltiin ihan kaikki. Se ei siis suinkaan ollu se pääonsen, vaan tolle hiekkakylvylle tarkotettu. Heitettiin ne hiekkaset yukatat sit pois ja päästiin suihkuun peseen ittemme puhtaaks. Kun oli pessy ittensä sai mennä siihen onseniin, mikä siinä oli. Se oli niin ihana taas (*´ω`*) Ai että, kyllä ne onsenit on vaan mukavia ja rentouttavia. Lilluttiin siinä hetken aikaa, ja pestiin viä ittemme uudestaan sen jälkeen ja sit mentiin istuskeleen sinne aulaan. Oli niin lämmin olo ympärikehoo ja se vaan jatku ja jatku oikeesti. Kello alko tuleen kuus ja oltiin et eiköhän meijän Beppun matka ollu tässä ja suunnattiin takasin asemalle päin. Aika suositulta muuten vaikutti tää paikka, paljon asiakkaita.




Käveltiin tosiaan asemalle ja juna sattu hyvin tuleen siinä 18:20. Oli vähän aikaa tehdä tuliaisostoksia ja sit mentiin oottamaan junaa. Ostin tällasen matkalle mukan. Oon kattellu näitä jonkun aikaa kaupassa.


Hajosin tälle vähän junassa, koska se juna oli niin hieno ja taitavasti käännetty muut tekstit enkuks, mut sit toi roskis.. :DD


Ostin tällasen omiyagen sieltä yheltä jigokulta ja ajattelin jakaa näitä kavereille. Mutta tajusinpas sit, kun mulla on tosiaan tänään home-visit ohjelma, että mulla on sinne fazerin suklaalevy, niin ehkä voisin viedä sinne jotain muutakin.. no vien tän sit sinne! Sori kaverit, ei omiyageja teille.


Nyt lähenkin sit suuntaamaan sinne home-visiittiin päin. Tiedossa on ainakin kokkailua, en tiedä onko jotain muuta. Vähän jännittää.. toivottavasti kaikki menee ihan hyvin.


Milla ☆


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti