torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluaatto!


❄ Merry*❄ 。 • ˚ ˚ ˛ ˚ ˛ • ❄
•。★❄ Christmas❄ 。* 。❄
° 。 ° ˛˚˛ * _Π_____*。*˚
˚ ˛❄ •˛•˚ */______/~\。˚
˚. •˛• ❄˚ | 田田 |門| ˚
⌒⌒⌒⌒⌒⌒⌒⌒ ⌒⌒⌒ ⌒

Hyvää joulua kaikille! Toivottavasti on mukava ilta, hyvää ruokaa ja kivoja lahjoja. Japanissa joulu ei tunnu joululta lainkaan. Onneks sain vähän joulutunnelmaa, kun kävin viime viikonloppuna kaverin luona kyläilemässä. Siellä oli ihana kuusi ja paljon söpöjä joulukoristeita.



Vuoriaaa~ Tuun niin kaipaan tällasta näkymää taas Suomessa päin sit.


Tää joulukuusi oli oikeesti niin nätti ja kaikki lahjatkin jo oottamassa kuusen alla. Muutakin joulukoristetta löyty ympäri kämppää.




Me tehtiin yhdessä pizzaa. Siis kunnon pizzaa pitkästä aikaa, ai että. Tosin jostain syystä tästä ei tullu yhtään sellanen rasvanen? Ja pohjaan ei tullu tarpeeks suolaa :( Mutta oli se ihan hyvää silti, tuli jotenkin leipä enemmän mielee heh. Mmm, pizzaa..


Kotoo päin oon myös saanu välillä joulukuvia.


Kuusikin saatiin näköjään kotona pystyy, mutta mää sanoin että se on liian alaston. Ne ei käyttäny kaikki koristepalloja, näyttää jotenkin keskeneräseltä. Kuusessa täytyy olla tarpeeks koristetta!


Mutta joo, täällä ei sen erikoisempia joulujuttuja. Joulusiivousta tein tossa eilen ja kävin oikein joulumaisesti syömässä sushia heh. Muuten onkin sit oleskelua. Ei oo kummempaa ohjelmaa. 

Ja muuten, nyt on matka Tokioon hommattu. Ja ette arvaakkaan, pääsen myös Tokiossa codomo dragonin keikalleeeehhh aaaahhh. Tokion matka oli mun joululahja itselleni. Tarkotus oli ostaa vaan jotain vähän kalliimpaa suklaata, mutta tulikin sit Tokion matka, mites se sillai.. :D En malta oottaa! Noin pari viikkoo aikaa ennen sinne lähtöä. Sitä ennen ehtii vaihtuun vuosikin. Sekin menee varmaan aika hiljasissa merkeissä. En yhtää mitä tekisin, oiskohan jotain countdown partyja. Täytyy tutkia.


Hyvää joulua nyt vielä kertaalleen kaikille 🎅🎄🎁💝🌟


。☆*゚*。 。*゚*☆。
*。Merry☆    *
゚*。   Xmas 。゚
 ゚*。   。*゚
   ゚*。。*゚


Milla ☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti