sunnuntai 16. elokuuta 2015

Vielä parisen viikkoa


Vai että enää vähän päälle pari viikkoa Suomessa jäljellä?! Mun ajankäsitys on kadonnut ihan johonkin suohon ja en voi käsittää ollenkaan, että kohta sitä täytyy olla matkalla Japaniin päin jälleen. Ehkä joku tiedostamaton osa musta on kuitenkin ajantasalla, koska oon pikkuhiljaa alkanu hoitaan asioita, ostanu lääkkeitä mitä tarttee ja tehny muutenkin ostoslistaa, mitä täytyy ostaa mukaan. Monet mun ostamista jutuista on sellasia, että Japanistakin löytyy, mutta haluan käyttää suomalaiselle iholle tai hiuksille suunniteltuja tuotteita. Etenkin joku meikit ja kasvojenhoitotuotteet. Itellä oli iho joskus muutama vuosi sitten niin hirveässä kunnossa useemman vuoden ajan ja nyt kun sen on viimein saatu hyvään kuntoon oon kauheen vainoharhanen tuotteiden vaihtamisen suhteen. Kauhistelin jo sitä, kun Aco oli vaihtanu niitten tuoteryhmät uusiin purkkeihin ja mietin, että onko tää nyt varmasti sama puhdistusaine vai onkohan tätä muutettu jotenkin. Tiedän, että monien silmät loistais innosta jos pääsisivät Japaniin ja etenkin Etelä-Koreaan shoppaamaan meikkejä ja muita ihonhoitotuotteita, mutta minä en ole yksi niistä ihmisistä. No thanks.

Asiat on tässä pikkuhiljaa onneks rullanneet eteenpäin ja oon yrittäny olla stressaamatta hurjasti asioitten suhteen. Oon saanu viisumin hommattua, oon tulostellu tarvittavia papereita, käyny hankkimassa vakuutuksen, ostanu suurimman osan tuliaisista, siivoillu vaatekaappia viimein, että pakkaaminen sit ajallaan vähän helpottuu. Ainoo tärkee asia, mikä edelleen jumittaa on asunto. Mulla on jo yks asunto varattuna, että sillain hommat hoidossa, mut nyt tuli ihme selvittelyjä taas, että miten mää sen nyt muka maksan täältä Suomesta käsin teille jo nyt ja että ne sopimukset sit mulle varmasti ehtii tänne Suomeen. Mää ajattelin koko ajan, että määhän selkeesti nyt teen varauksen ja menen sit siellä toimistolle, jossa tehdään sopimus ja maksan, mutta eihän se nyt niin helppoo sittenkään. Oon myös kyselly muutamasta muusta paikasta asuntoo, mutta kaikkialla on aika hurjan kallista. Tossa vuokra olis VAAN päälle 300e + muita maksuja, joitten takia se menee sit 400e. Muualla menee sinne 500e, ei sellasia pysty maksaan. Mutta asuntojutut edelleen siis jumittaa. Huomenna saan viimein kuvia tästä mun varastusta asunnosta. Toivon, että kaikki näyttää hyvältä, ettei tuu mitään sellasta kauheeta "tässä en muuten varmasti asu, näkemiin" fiilistä ja päädy sit kuitenkin johkin 500e kämppään. Kun tää kämppä homma selkenee voin vaikka vähän tarkemmin kertoilla yrityksistä ja miten nää hommat sit loppujen lopuks oikein meni. Toivotaan, että hyvin!

Tässä on nyt se parisen viikkoo jäljellä. Onneks säät on suotusat ja voi nauttia Suomesta vielä. Japaniin kun pääsee lämpötilat lähestelee varmaan edelleen sitä 30 astetta. Mikä ero! Toivon, että koska on jo syyskuu, ei olis enää niin hiostavaa, vaan sellanen mukava lämpö. Toivon, että tänä vuonna siellä olis pitkään lämmintä, koska en oota sitten niin yhtään sitä Japanin talvee. Se on nii kylmä. Se vaan tunkee sun luihin ja sit kun kämpätkin on viä sellasia koleita ja lämmitys on mitä on. Kylhän Suomessakin opiskelijakämpät joskus on vähän mitä on. Oma kämppäkin oli kylmä talvella, mut Japanissa se on vaan jotenkin niin paljon pahempi se kylmyys.


Jatketaas taas sit vähän mihin viime postauksessa jäätiin.

Pari kaveria tuli siis käymään Tampereella päin ja vietettiin aikaa sit yhessä. Sain niiltä synttärilahjan ;A; Toi kortti on aivan ihana :D


Käytiin Minetti jäätelöstä ostamassa jätskiä! Pistaasikookos ja metsämarja juustokakku maut tällä kertaa.


Olin pitämässä vahtia mun siskon kämpilla ja yövyttiin siis siellä. Sillä on sen tyttöystävän kanssa 3 kissaa, mutta vein sen pahamaineisimman niistä porukoille ja vietettiin sit aikaa näiten kahden pehmon kanssa.


Kierrettiin vähän Tamperetta.


Ja eihän Tampere ole mitään ilman mustaamakkaraa. Ai että, niin hyvää.


Ja jätskit jälkkäriks. Ingmanin kioskilla on niin paljon kaikkia uutuusmakuja, mentiin ihan sekasin, että mitä tässä valitsis. Kattelin tässä pari päivää sit taas niitten valikoimaa ja sinne oli taas tullu uutuuksia?! Vadelmasorbetti, vanilja-päärynä, mustikka.., siis mitä!


Käytiin sit myös yhtenä päivänä tyttöjen kanssa Helsingissä, koska vr:ltä sai edullisesti lippuja. Kisut nukku niin söpösti parvekkeella. Ihania aurinkokissoja.



Sitten suunnattiin juna-asemalle.


Helsingissä napattiin ensin matkaamme bubble-teat asematunnelista.


Käppäiltiin sit Forumissa ja Kampissa kunnes mentiin syömään Kampin Johto kahvilaan. Se on kyl yks suosikki ruokapaikoista Helsingissa. Sen salaatit on niin hyviä.



Kierreltiin ja kaarreltiin ja ostetiin vielä Starbucksista juomat ja mentiin Esplanadille istumaan aurinkoon. Oli ihanan lämmin päivä.


Kun oltiin aikamme istuttu käytiin vielä muutamassa kaupassa, kello tuli siinä puol seittemän ja suunnattii Iguanaan. Muistelin, että siellä saa sitä aivan ihanaa mansikka margaritaa ja ai että kuinka mun muisti olikin oikeassa. Voin todellakin suositella tän paikan mansikka margaritaa. Sitä saa myös hauskasti kannusta tai ämpäristä. Kyllä, ämpäristä. Sellasesta mihin tehdään hiekkakakkuja hiekkalaatikolla. 


Tulipahan ainakin juotua paljon erilaisia juttuja tällä matkalla haha. Tampereelle palattiin siinä 22:30 maissa ja oli tullu niin kylmä ja kiiruhdettiin asemalta äkkiä kämpille. Nää vaan koisi siellä.


Tää kisuli, Helinä, on kova puhuun. Se myös halus koko ajan olla jonkun lähellä. Otin tän kuvan mun sängyltä.




Tämä kisuliini on puolestaa Kultti (jota kutsumme kuitenkin kaikki Kuutiksi). Ei osaa oikein maukua kunnolla, tai ei lähde ääntä. Suu kyllä käy kovasti. Juoksi usein aina keittiöön kun liikuin, olettaen että tulen sen perässä antamaan ruokaa.




Musta kaikki teet maistuu kauheen samalta (varsinkin liptonin). Ehkä mulla on huono makuaisti kun kaikki on vaan sitä "tee" makua lol. Mut tää oli musta tosi erilaista! Kerrankin. Silti tykkään eniten oolong- ja vihreestä teestä. 


Käytiin poimimassa uudestaan mansikoita, koska iskälle tuli hinku niihin. Tällä kertaa käteen sattu tällanen erikoinen yksilö. (Tai niinkun yksi ystäväni sanoi, pallit! Miten sen nyt sit ottaa.)


Tuolla se pahamainen kisu Sampo sitten. Se oli pienempänä kauheen villi ja ei oikein kissamainen ollenkaan, mutta viime aikoina se on muuttunu ihan kissaks. Tassuttelee ja kehrää paljon, kiehnää aina huomiota. Ennen se myös hätkähteli kaikkia ääniä, mutta nyt se uskaltaa jopa nukkua ulkona tuolla keinussa välittämättä mistään. Hyvä Sampo!


Käytiin sit yks viikonloppu torilla ja ostettii hurjasti kaikkia marjoja ja leivoinkin sit mustikkapiirakan. Siittä tuli niin hyvää!


Kävin sit parisen viikkoo ite Jyväskylässä päin kavereitten luona. Siellä sattu just oleen rallit sillon, onneks vältyttiin kaikilta niiltä mellakoilta yms. mitä siinä sattu oleen. Tehtiin yks päivä ruokaa ja tästä tuli niin tulista, et oltiin kaikki että hyvä kun tätä pystyy syömään. Ihan hyvää se muuten oli. 


Muuten vietittiin hauskaa aikaa yhessä, istuskeltiin puistossa, vietettiin iltaa, maratoonattiin kaverin kanssa Magic Knight Rayearth anime siinä 4-5 päivän aikana, hupsista... Kun pääsin Tampereelle takasin mun kauan odottamani paketti oli viimein saapunut. Sillä meni aikalailla se 2kk tulla meriteitse.  



Flaikkukokoelma löysi myös kotiin ♥


Sain viimein otettua tän kuvan! Aika huonolaatunen kyllä, mutta no can do. Ainakin ne on kaikki nyt tallessa ♥


Nyt sit tosiaan vielä parisen viikkoa Suomessa. Asioitten järjestelyä ja nautiskelua Suomesta! Tuun niin kaipaan taas joitakin ruokia. Toisaalta oon tässä muutama viikko sit alkanu jo kaipaan vähän Japanin maisemia. Ja ruokaa. Sieltäkin löytyy kyllä niin hyvää ruokaa. 


Jos jotakuta innostaa lukee matkablogia Japanista, niin pari kaveria on lähdössä ensi viikolla. Heidän seikkailujaan voi seurata täältä. Kuulostaa melko hauskalta matkalta!


Milla ☆


Follow my blog with Bloglovin

4 kommenttia:

  1. Äääääää tuo ihana kisumisu tuitui <3 (oliko tuo vaalea nyt se Helinä?)

    VastaaPoista
  2. Voisitko mitenkään harkita että tekisit joskus vlogeja? :) Voisi sen videon laittaa vaikka niin ettei kukaan joka ei sitä linkkiä tiedä, voi myöskään kattoa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en ole kyllä sen kummemin aatellut. Kamera on kuitenkin sen verran kivikautinen ja editoimiseen menis myös sit oma aikansa. Katotaan jos joskus lähtee inspaamaan.

      Poista