sunnuntai 5. lokakuuta 2014

西南大学Baseball


Tänään heräilin aamulla puol yhentoista aikaan, koska 12 olis lähtö kattoon baseballia. Seinan yliopisto vastaan Fukuoka yliopisto. Painoin sit tarkotuksella et lopeta herätys, mut nukahdin sit vahingossa. Heräsin 11 et "mitä se kello on?!" ja onneks oli vielä 45min aikaa valmistautua. Ehdin justiinsa tehdä kaikki ja sit suunnattiin koululle bussiin, joka veis meijän Hibari urheilupuistoon, jossa se ottelu olis. Matka sinne kesti yllättävän kauan. Ei onneks satanu, mutta oli pilvistä. Tuulikin oli laantunu, mutta taivas näytti kyllä vähän sellaselta, että saattais sataa.

Tää kuva on H:n ottama.


Päästiin viimein sinne stadionille ja siellä oli parhaillaan ottelu käynnissä. Olin vähän yllättyny, kun luulin, että se meijän koulun peli olis alkamassa kohtapuoliin, mutta edellistä peliä oli vielä 5 kierrosta jäljellä. Meijän peli alkokin joku päälle tunnin myöhässä... käytiin sitä ennen ostamassa supermarketista ruokaa, koska varmasti pelin aikana tulis nälkä. Ehittiin takas onneks ennen kun meijän peli ehti alkaa.

Tässä ensin muutama hassu kuva mun puhelimella.








Peli pääs viimein alkamaan tervehdyksellä. Aikasemmissa kuvissa ne harjotteli siis.


Baseball on kyl sellanen urheilu mistä tykkään! Haluun niin käydä ite batting centerissä, kokeileen osaanko lyödä yhtää sitä palloo :DD Harmi kun baseballia ei oo Suomessa (on pesäpallo, mut eri juttu). Aikoinaan sillon joskus 2008 vuonna kattoin Ookiku furikabutte animen ja siittä lähtien on ollu jonkinlainen kiinnostus siihen, mutta nyt on niin kiva päästä oikeisiin peleihin. Säännöt muistaa vielä jotenkin, niin pelejä on kanssa mielenkiintosta seurata. Monille ketä tonne peliin tuli, vaihtareista siis, ei oo mitään hajua säännöistä, niin voi olla aika tylsä seurata. Tää peli oli siis pakollinen yhessä kurssissa, niin sen takia tuli vaihtareita sinne. Mää en tosin sillä kurssilla oo, et menin ihan vaan koska halusin. Osa lähtikin kesken pelin taksilla dormille, koska ne oli niin tylsistyneitä. Vähän pitkäks kyllä päivä meni, koska se peli alko tosiaan vasta kolmen jälkeen, ja me saavuttiin jo yhden jälkeen paikan päälle. Sit kun ite peli kesti vielä sen 2,5h, eli loppu siinä 17:30, niin tuntu aika pitkältä. Ihan hyvin ois voinu tulla vähän myöhemmin paikanpäälle. Kun mentiin lähemmäs iltaa alko myös vähän tihuttaa yhessä vaiheessa, onneks ehkä vaan 10-15min ja sellasta hyvin katkonaista tihutusta, mutta sen jälkee oli aika kylmä tuuli. Jos olis ollu takki mukana, ois ollu mukavempi huomattavasti.

Tästä eteenpäin kaikki kuvat on H:n ottamia sen superhyperkameralla. Ei mun kuvia siis. ⒸH

Nää ekat kuvat on siittä pelistä, minkä kesken tultiin. Se oli Kyuushu yliopisto vastaan Waseda(???) yliopisto kait.





Sit viimein meidän peli, eli Fukuoka vastaan Seinan.






Meidän väri on siis vihreä ja vastapuolen punainen. Ja satuin vahingossa pukee just ton punasen värisen sen mun uuden villapaidan päälle... hups. Jaettiin meille Seinanin t-paidat, mutta enhän mää sitä siihen päälle saanu puettua. Pidin sitä sit siinä harteilla, se logo mun selkäpuolessa.


Fukuokalla oli tällanen siisti jättilippu. Ne voitti varmaan sen takia. Meillä ei ollu tota. Varmaan sen takia, kun meijän koululla ei oo kun yks poika tossa huutosakissa(vai mikskä sitä nyt kutsuis..). Fukuokalla oli aika monta! Ja niillä oli myös ainakin 4 poika cheerleaderiä. Loppuajasta muuten tuuli niin paljon, että välillä tota lipunkantajaa tuki noin 2 muuta tyyppiä :D

























Olenko muka ainoo kelle tulee näistä kuvista että "So cool!!!" fiilis?







Noi on niin söpöjä kuvia tosta cheerlederistä!





Siellä ne cheerleader pojat. Eipä ne paljon näyttäny mitää tekevän.







Kuten sanoin.. so cool... (๑•̀ㅂ•́)و✧




Valitettavasti meijän koulu hävis 3-2 Fukuokalle. Oli ihan hyvä peli silti.





Ja niin... tietty ite pelin lisäks on kiva kattella niitä pelaajia hehehe niinkuin osasta kuvistakin näkyy. Meillä oli aika hyviä keskusteluja H:n kanssa. Tai ehkä se oli niin että mää puhuin sille ja se oli että "voi vittu Milla", maybe..? H heitti mulle jo kommentin että "et sää sitä peliä mee kattoo vaan vaa niitä peppuja!" LOL Ei oo totta!! (Se sano sen mulle, koska sanoin sille, että tän päivän blogin otsikko on "hyvä pylly") Onhan niitä kivan näkösiä peppujakin siä lisäks kiva kattella, mutta on se ite pelikin mielenkiintonen. Mutta oikeesti en oo peppu-ihminen, vaan tykkään paljon... en kerro!! Jotkut teistä lukijoista ehkä tietää haha ainakin sää J! :DD H sano, että sitä vois mennä jotain meijän koulun uimakisoja kattoon ja totes M:lle, joka kuuluu uimaklubiin, että "kerro jos teillä on kisoja" eli ehkä me mennäänkin. Jos niillä nyt on joku kisa ( ͡° ͜ʖ ͡°) Ainakin koululta on tulossa ens kuussa urheilufestivaalit. Sillon pääsee varmasti katteleen paljon eri klubien toimintaa!

Mutta mää menisin mielellään kyllä uudelleen kattoon peliä, jos koulun joukkueella on jotain pelejä viä. Yksin en kyllä viitti mennä, jos saan jonkun sinne mukaan, niin sit. Sanoin jo M:lle, ketä tykkää kanssa pesäpallosta, et jos sua kiinnostaa mennä joskus, nii mennää yhessä! Jos ei koulun peliä, niin ehkä vois mennä sit Softbank Hawkseja käydä kattoo. Suomessa pelejä ei kuitenkaan pääse kattoon ollenkaa.

Täällä meni koko päivä niin oo ehtiny yhtää opiskella D: Nyt pitäis päntätä päähän kanjit. Yritin stadionilla kerrata vähän, mutta en muistanu läheskään kaikkia, ou noo... No onneks tässä on viä muutamisen tuntia aikaa.


Milla ☆


4 kommenttia:

  1. Vähän siistiä!! Tykkään ihan sikana baseball:sta just Ookiku furikabutten ja tällä hetkellä tulevan Ace of Diamondin takia ja ois niin siistiä nähä ihan oikee peli livenä *A*
    Ja en pistäs pahitteeks jos näkis uimakisankin hehe ≖‿≖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan mitää peliä Tokiossa kun mennää?!

      Poista
    2. Omg vähänkö siistiä jos ois!!

      Poista
    3. No mää katton jossai vaiheessa jos ois jotain peliä järkevästi siä :D

      Poista